Yhtäkkiä tartuin kaulassani olevaan pashminahuiviin ja aloin
hätäisesti kietoa sitä hiuksilleni. Siinä ei ollut mitään järkeä, sillä en
ollut astumassa sisään moskeijaan vaan ainoastaan moskeijan pihalle. Mutta
pihalla vallitseva tunnelma oli niin hurmahenkinen ja kiihkeä, huivitettujen
naisten tulva niin päälletunkeva, että toimin tunteen varassa. Turkkilainen
seuralaiseni sähähti saman tien korvaani, että riisuisin huivin. Minun ei
tarvinnut sitä käyttää.
Tähän istanbulilaiseen moskeijaan on haudattu pyhimys, jolta
etenkin naiset tulvivat hakemaan apua elämänsä ongelmiin. Siksi paikalla
tunkeili valtava määrä monenlaista huivitusta. Oli hienosti kietaistua
silkkihuivia, arkisempaa ja sellaista, mikä jättää näkyviin vain kasvot.
Huiviin yhdistyi sitten mielenkiintoisesti hyvin monenlaista pukeutumista leggingseistä
muodottomaan kaapuun.
Olen aina vastustanut naisen huivittamista. Minusta
jokaisella naisella pitäisi olla oikeus tuntea tuulen hivelevän hiuksiaan.
Huivin käyttö voi olla pakotettua tai oma uskonnollinen valinta tai niin
juurtunut tapa, että ilman sitä tuntee itsensä alastomaksi. Yhtä kaikki
vastustan sen takana olevaa uskonnollista tulkintaa, joka ohjaa naista siihen,
etenkin, kun samasta uskonnosta on myös huivitonta tulkintaa.
Silti en pysty tarjoamaan ihan yksinkertaista ratkaisua
keskusteluun siitä, pitääkö länsimaalaisen vapaan naisen käyttää huivia valtiovierailulla.
Keskusteluhan kiehahti, kun Marine Le Penin tapaaminen libanonilaisen suurmuftin
kanssa peruuntui, koska Le Pen ei suostunut verhoutumaan huiviin.
Hyvän käytöksen perussääntö on: ”Talo elää tavallaan, vieras
kulkee ajallaan.” Siis kun mennään kylään, noudatetaan isännän tapoja oli
sitten kyse talosta tai maasta. Ongelma tulee tietysti silloin, jos itse tässä
onnistun, mutta omaan kotiini tuleva vieras ei noudatakaan minun tapojani.
Silloin häntä on lempeästi ohjattava tai hänet on lopulta todettava moukaksi,
jota en kutsu kotiini toiste.
Uskonnolliset tavat ovat tietysti hankalampia kuin
tavalliset käytöstavat. Ihmisellä liittyy niihin syvempiä näkökulmia, kuten
puhtaus, synti ja taivasosan kadottaminen. Siksi esimerkiksi Iranin
suurlähettiläs ei kättele linnanjuhlissa presidentin vaimoa vaan tervehtii
muuten kohteliaasti ja ystävällisesti kumartaen. Juuri kohteliaisuus ja
ystävällisyys paikkaavat tilannetta, kun uskonnolliset tavat joutuvat
ristiriitaan.
Voin olla monta mieltä toisen uskonnollisista tavoista,
mutta niiden vuoksi en voi kohdella toista ikään kuin hän olisi tyhmä,
alempiarvoinen ja sivistymätön. Siksi en tarjoile hindulle nautaa enkä
muslimille sikaa. Toisaalta pidän kohteliaana kysyä ensin, sillä ihmiset eivät
nykyään itsestään selvästi noudata oman uskontonsa tapoja.
Kristityn kannaltahan tilanne on sillä tavalla erikoinen,
ettei meillä juurikaan ole rajoittavia uskonnollisia pukeutumis- ja
ruokasääntöjä. Me emme voi rukoilla ja palvoa toista Jumalaa – se on suurin
piirtein se ainoa rikkomaton sääntö. On toki kristinuskon tulkintaa, joka
kieltäytyy alkoholista tai veriletuista, mutta kristinuskon ydintä leimaa
nimenomaan vapaus. Vapauteen meidät on vapautettu, joten emme saa minkään antaa
hallita meitä. Olemme huivittomia, koska olemme kristittyjä. Toisaalta olemme
vapaita myös vieraissa noudattamaan toisten sääntöjä, jos se edesauttaa asiaa
jolla olemme.
Lopulta nämä ovat sydämen asioita. On kuunneltava sydämellä
toista ja itseä. Kun pari päivää sitten astuin Istanbulin suurimpaan moskeijaan
huivi päässä, polveen ulottuvassa hameessa ja sen päällä olevassa pitkässä
takissa, paikallinen vartija osoitti polvilumpiotani ja kiiruhti ojentamaan
minulle täyspitkää kertakäyttöhametta. ”Jätän väliin”, totesin ja käännyin
kannoillani. Siinä kulki minun naisellinen ja uskonnollinen rajani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti